Tässä katsauksessa käsitellään lyhyesti hätätilanteen, poikkeustilan ja sotatilan määrittelyä Venäjän lainsäädännön näkökulmasta. Tarkoituksena on selventää suomalaiselle lukijalle yhteiskunnan häiriötilanteita koskevia politiikkalinjauksia sekä niihin liittyvää käsitteistöä ja lainsäädäntöä. Katsaus perustuu pian julkaistavaan Maanpuolustuskorkeakoulun pro gradu -työhön, joka käsittelee Venäjän kriittisen infrastruktuurin suojelun järjestelyjä.
Hätätilanteen määritelmä ja luokittelujärjestelmät
Suuronnettomuuksia kutsutaan Venäjällä hätätilanteiksi (ven. tšrezvytšainaja situatsija. Toimiva suomennos olisi myös poikkeustilanne). Hätätilanteiksi kutsutaan myös luonnonmullistuksia, teollisuusonnettomuuksia ja terroristisia tekoja ja ne luokitellaan alla olevan taulukon mukaisesti.
Taulukko 1. Hätätilanteiden luokittelujärjestelmä. Lähde: Tuovinen, Oskari. Julkaisematon käsikirjoitus.
Hätätilanteita torjutaan niin sanotun valtion yhtenäisen hätätilannejärjestelmän puitteissa. Hätätilannejärjestelmässä on kolme eri valmiustasoa (režim funktsionirovanija), jotka ovat 1) päivittäinen toiminta 2) kohotettu valmius ja 3) hätätilanne. Toisen tai kolmannen tason käyttöönotosta voivat päättää ne viranomaiset ja organisaatiot, joiden aluetta tai toimivaltuuksia tilanne koskee. Tasolle kaksi siirrytään hätätilanteen uhatessa ja kolmannelle sellaisen syntyessä. Hätätilanteessa viranomaiset voivat muun muassa rajoittaa ihmisten ja ajoneuvojen liikettä ja keskeyttää alueella toimivien organisaatioiden aktiviteetit, mutta eivät rajoittaa ihmisten perusoikeuksia. (Päätös hätätilannejärjestelmästä 2003.)
Kun valmius nostetaan hätätilanteen tasolle, määritellään myös taso hätätilanteeseen reagoimiselle. Esimerkiksi valtionyhtiö Rosatomin ydinvoimalassa syntyvässä onnettomuudessa voimalan johto julistaa itse hätätilanteen voimalan alueelle. Mikäli voimalan oma pelastushenkilöstö ei itsenäisesti kykene poistamaan ongelmaa, reagoinnin tasoa nostetaan taulukon 2 mukaisesti.
Taulukko 2. Hätätilanteiden vasteen luokittelujärjestelmä. Lähde: Tuovinen, Oskari. Julkaisematon käsikirjoitus.
Poikkeustilan julistamisen seuraukset Venäjän lainsäädännön mukaan
Tarvittaessa voidaan ottaa käyttöön myös poikkeustila (tšrezvytšainoje položenije), johon on oma lainsäädäntö (Poikkeustilalaki 2001). Poikkeustilan voi julistaa koko maahan tai sen osaan presidentti. Venäjän parlamentin ylähuoneen, eli liittoneuvoston tulee vahvistaa tai jättää vahvistamatta presidentin julistus 72 tunnin kuluessa. Poikkeustila otetaan käyttöön tilanteessa, joka aiheuttaa välittömän uhkan kansalaisten hengelle ja terveydelle tai maan perustuslailliselle valtiomuodolle. Tällaisia tilanteita voivat esimerkiksi aiheuttaa väkivaltaiset vallankaappausyritykset, terroristiset teot, kriittisen infrastruktuurin kohteiden toiminnan estäminen tai luonnon ja teknologian aiheuttamat hätätilanteet sekä epidemiat. Poikkeustila voi kestää koko maan laajuisena enintään 30 vuorokautta ja yksittäisillä alueilla enintään 60 vuorokautta. Tarvittaessa se voidaan julistaa uudestaan edellisen päättyessä. Poikkeustilassa viranomaisten oikeudet laajenevat ja tietyin edellytyksin voidaan esimerkiksi määrätä kansalaisia tai heidän ajoneuvojaan pelastustyöhön. Presidentin lisäasetuksilla voidaan myös rajoittaa merkittävästi esimerkiksi lehdistönvapautta ja joukkotiedotusvälineiden toimintaa sekä kieltää mielenosoitukset, marssit ja muut massatapahtumat. Julistuksessa poikkeustilan käyttöönotosta presidentti määrittää mitkä toimenpiteet otetaan käyttöön. (Poikkeustilalaki 2001.)
Poikkeustilajärjestelmän takaamiseen eli järjestyksen ylläpitoon käytetään lähtökohtaisesti hätätilanneministeriön joukkoja, siviilipuolustusjoukkoja, kansalliskaartia ja muita ensisijaisesti sisäisen turvallisuuden tehtäviin tarkoitettuja joukkoja. Presidentin päätöksellä myös asevoimia ja muita sotilaallisia muodostelmia ja joukkoja voidaan käyttää kulunvalvontaan, kriittisen infrastruktuurin vartiointiin, voimankäyttöön sekä hätätilanteiden poistamiseen. (Poikkeustilalaki 2001.)
Sotatilalain käyttöönoton perusteista
Laajimmin viranomaisten oikeuksia lisäävä ja kansalaisten oikeuksia rajaava toimenpide on sotatilalain (vojennoje položenije) käyttöönotto. Sillä ei tarkoiteta tässä yhteydessä sotatilaa (sostojanije voiny), joka taas liittyy sota-aikaan (vojennoje vremja) siirtymiseen (Puolustuslaki 1996, artikla 18). Sotatilaan ja sota-aikaan siirrytään automaattisesti, kun Venäjää vastaan julistetaan sota tai kun vihollisuudet aloitetaan (ibid.).
Sotatilalaki otetaan käyttöön presidentin julistuksella ja sen päämääränä on luoda olosuhteet Venäjää vastaan suunnatun aggression torjumiseksi tai sen ennaltaehkäisemiseksi. Presidentti tarvitsee julistukselleen liittoneuvoston hyväksynnän 48 tunnin kuluessa julistamisesta. Sotatilalaki rajataan koskemaan koko Venäjän aluetta tai sen osia, ja sillä ei ole enimmäiskestoa. Sen puitteissa kansalaisten, organisaatioiden ja ulkomaalaisten vapauksia ja oikeuksia voidaan rajoittaa tarvittavalla laajuudella maan puolustuksen ja valtion turvallisuuden takaamiseksi. Sotatilalain käyttöönoton yhteydessä julistetaan myös yleinen tai osittainen mobilisaatio. Julistus itsessään ei vaadi muuta sisältöä kuin perusteet sotatilalain käyttöönotolle, alkamisajankohdan sekä alueen, jota laki koskee. (Sotatilalaki 2002.)
Sotatilalain käyttöönoton perusteena tulee olla Venäjän federaatioon kohdistuva aggressio tai välitön aggression uhka. Sotatilalaissa aggressio määritellään valtion tai valtioiden käyttämäksi aseelliseksi voimaksi Venäjän suvereniteettia, poliittista itsenäisyyttä ja alueellista yhtenäisyyttä vastaan. Vieraan valtion toimesta suoraan Venäjän alueeseen kohdistuvan invaasion, pommittamisen tai minkä tahansa aseen käytön lisäksi aggressioiksi voidaan tulkita seuraavat tilanteet:
- Venäjän satamien tai rannikoiden saarto (blokada) vieraan valtion asevoimien toimesta
- vieraan valtion hyökkäys Venäjän asevoimien joukkoja vastaan riippumatta niiden sijainnista
- vieraan valtion maaperän käyttö toisen vieraan valtion toimesta Venäjää vastaan suunnattavan aggressiivisen toimen suorittamiseksi
- vieraan valtion toimesta tai toisen vieraan valtion puolesta lähetetyt aseistetut jengit (banda), ryhmät, irregulaarit joukot tai palkkasotilaat, jotka käyttävät aseellista voimaa Venäjää vastaan edellä kuvatuilla tavoilla
- kansainvälisten lakien rikkominen vieraiden valtioiden toimesta sekä indikaatiot aggressiivisten toimien valmistelusta. (Sotatilalaki 2002, artikla 3.)
Sotatilalain puitteissa käyttöön otettavat toimenpiteet tähtäävät ensinnäkin kriittisten toimintojen turvaamiseen. Toisaalta niillä varmistetaan valtion vahva kontrolli informaatiotilasta. Sotatilalain alaisuudessa olevan alueen toiminta järjestellään varmistamaan valtion ja asevoimien tarpeiden täyttyminen. Kriittiset toiminnot suojataan turvaamalla yhteiskuntajärjestys sekä vahvistamalla valtion ja kriittisen infrastruktuurin suojelua. Puolustukselle välttämätöntä kansalaisten ja organisaatioiden omaisuutta voidaan takavarikoida, liikkumista voidaan rajoittaa, ihmisiä ja ajoneuvoja voidaan tarkastaa ja lakkoilu estetään. Kansalaisten poistumista maasta voidaan rajoittaa tai estää. Hallituksen päättämällä tavalla siviilejä voidaan käskeä muun muassa kunnostamaan vaurioituneita tuotantolaitoksia, sotilaskohteita ja muuta infrastruktuuria sekä osallistumaan palontorjuntatehtäviin. Ulkomaisten ja kansainvälisten organisaatioiden toiminta voidaan estää, mikäli lainvalvontaviranomaisilla on tieto, että organisaatiot suorittavat toimia Venäjän puolustuksen ja turvallisuuden heikentämiseksi. (Sotatilalaki 2002, artikla 7.)
Samassa yhteydessä (Sotatilalaki 2002, artikla 7) määritellään myös informaatiotilan hallintaan liittyviä keinoja, joita ovat
- propagandaa ja agitaatiota tai muuta Venäjän puolustusta ja turvallisuutta heikentävää toimintaa harjoittavien poliittisten puolueiden, muiden yhteiskunnallisten järjestöjen ja uskonnollisten järjestöjen toiminnan keskeyttäminen
- mielenosoitusten, kulkueiden, kokoontumisten, marssien ja muiden massatapahtumien järjestämisen kieltäminen tai rajoittaminen
- kontrollin ottaminen viesti- ja kommunikaatiokeskuksista, painotaloista ja joukkotiedotusvälineistä sekä niiden työn hyväksikäyttö puolustuksen tarpeisiin
- sotilassensuurin käyttöönotto sähköpostin ja muun sähköisen viestinnän valvontaan sekä kontrolli puhelinkeskusteluista
- toimet viranomaisten tietoturvallisuuden vahvistamiseksi (režim sekretnosti).
Puolustuslain (1996, artikla 22) mukaan alueilla, joissa sotatilalaki on voimassa, toteutetaan alueellista puolustusta huomioiden sotatilalain yhteydessä käyttöön otetut toimenpiteet. Alueellinen puolustus on sotatilalain aikana käyttöön otettavien keinojen järjestelmä, jolla suojataan ja puolustetaan sotilaita ja kriittisiä tai vaarallisia valtion, sotilas- sekä siviili-infrastruktuurin kohteita. Lisäksi sen puitteissa taistellaan ulkovaltojen sabotaasi-tiedustelumuodostelmia ja laittomia aseellisia muodostelmia vastaan, paljastetaan, ehkäistään, minimoidaan ja poistetaan sabotaasi- ja terroritekojen seuraukset. Toimien päämääränä on luoda suotuisat olosuhteet kriittisen infrastruktuurin suojelulle sekä asevoimien ja muiden sodan ajan joukkojen toiminnalle. (Ibid.) Sotatilalain käytöstä poistamisesta päättää presidentti, kun sen käyttöönottoon johtaneet olosuhteet on poistettu (Sotatilalaki 2002).
Kaiken kaikkiaan poikkeus- ja sotatilalait antavat presidentille ja viranomaisille laajat valtuudet rajoittaa ihmisten perusoikeuksia sekä edellytykset kiristää entisestään valtiollista kontrollia maan informaatiotilasta.
Oskari Tuovinen, yliluutnantti, sotatieteiden maisterikurssi 10
Poikkeustilalaki. 2001. О чрезвычайном положении. Федеральный конституционный закон от 30.05.2001 г. № 3-ФКЗ. Одобрен Государственной Думой 26 апреля 2001 года. Одобрен Советом Федерации 16 мая 2001 года.
Puolustuslaki. 1996. Об обороне. Федеральный закон. Президент Российской Федерации Б. Ельцин от 31 мая 1996 г. № 61-ФЗ.
Päätös hätätilannejärjestelmästä. 2003. О единой государственной системе предупреждения и ликвидации чрезвычайных ситуаций. Постановление Правительства РФ от 30 декабря 2003 г. № 794. Председатель Правительства Российской Федерации М. Касьянов.
Sotatilalaki. 2002. О военном положении. Федеральный конституционный закон от 30.01.2002 г. № 1-ФКЗ. Одобрен Государственной Думой 27 декабря 2001 года. Одобрен Советом Федерации 16 января 2002 года.
Russian Military and Security Research group 